12.1.2013

Välipalaveri ja 1. kotiloma

Vihdoinkin 1. kotiloma. Oli hieno hetki tavata poika pitkästä aikaa! Henkilökunnan mukaan tämä oli ensimmäinen aamu kun poika oli herännyt hymy kasvoillaan, iloisena ja rentona. Tieto kotiin pääsystä oli hänelle mahtava juttu!

Pidimme pitkähkön palaverin ennen kotiin lähtöä. Sain kuulla, että pojalle on tehty masennus- / alakuloisuustestit. Pisteet olivat korkeat, joten selvä masennus on näkyvissä. Alakuloisuustestistä puuttui vain yksi piste ja sen jälkeen hänet olisi luokiteltu "itsemurha- alttiiksi". Surullinen uutinen. Vaikka olenkin tiennyt, että masennusta täytyy olla taustalla, tuon kuuleminen järkytti minua. Poikani voi huonosti. Mikään ei tunnu miltään, elämä ei tunnu hyvältä eikä tuo iloa. Jälleen sama kysymys nousee pintaan. Missä on menty pieleen? Miksi lapseni on masentunut? Tuohon kysymykseen hän ei ole osannut vastata, eikä mitään syytä ole tullut keskusteluissa esiin.

Nyt on hieman epäselvää se, onko poika ollut masentunut jo ennen kannabiksen käytön aloittamista, vai onko päivittäinen polttelu aiheuttanut masennuksen. Molemmat vaihtoehdot ovat mahdollisia. Mutta se on selvää, että kannabista on käytetty itselääkintänä. Sen poikakin myöntää. Kun mikään ei ole tuntunut miltään, niin kannabis on tuonut hetkittäistä hyvää elämään.

Vierotusoireita on ollut ihan tähän päivään saakka. Lihaskramppeja, hikoilua, ärtymystä. Joskus on ollut niin vaikeita hetkiä, että poika on takonut nyrkeillään huoneensa ikkunaa, raivonnut ja huutanut, vaatinut päästä ulos ja heti! Mutta hoitajien ammattitaidolla poika on saatu rauhoittumaan ja tilanne on kestänyt kaiken kaikkiaan alle puoli tuntia.
Lisäksi on yksi pelottava harha. Poika oli yksin huoneessaan, käymässä nukkumaan. Yhtäkkiä hänen päänsä sisältä alkoi kuulua tytön ääni, joka hoki nimeään "Siru". Ääni oli voimistunut ja voimistunut ja pojasta oli tuntunut että hänen päänsä halkeaa tuosta voimakkaasta huudosta. Sitten hän oli tuntenut kuinka joku tarraa hänen nilkkoihinsa ja yrittää kiskoa hänet sängystä lattialle. Poika oli taistellut vastaan, pitänyt patjasta kaksin käsin kiinni ja rimpuillut tuota kiskojaa vastaan....Vasta kun huoneeseen oli sytytetty valot ja poika näki ettei siellä ole ketään "pahaa", hän oli rauhoittunut. Erittäin pelottava tilanne, jonka syytä en tarkkaan tiedä :( Mitä hänessä tapahtui? Mistä moinen harha? Oliko "normaali" vierotusoire, vai jonkinlainen skitsofreninen oire?
Tästä aion jutella lääkärin kanssa mahdollisimman pian.

Pitkä kotimatka sujui leppoisasti ja rennosti. Poika oli puhelias ja kovin iloisen oloinen. Juttua riitti koko kolmen tunnin ajomatkan ajaksi, huomasi että hän on oikeasti kaivannut kotia ja perhettä. Se tuntui hyvältä :)

Kotiloman tärkein sääntö on päihteettömyys. Mitään päihteitä ei saa käyttää.  Jo puolikas olutpullo ja loma keskeytyy saman tien. Lisäksi kotona pitää olla iltaisin viimeistään klo 22. Silloin hoitajat soittavat tarkistussoiton minulle. Poika sanoi, ettei mitään huolta- hän ei aio töppäillä, vaan noudattaa ohjeita tarkasti. Hän tietää, että yksikin hairahdus, niin hoitojakso pitenee, eikä kotiinpääsy ole mahdollinen. Hän ei aio ottaa riskejä tuon suhteen ja hyvä niin. Jotain järkeä sentään hänenkin päässään :)

1. koti-ilta sujui kivasti. Poika kävi siskonsa kanssa elokuvissa katsomassa Juoppohullun päiväkirjan ja muutama kaveri kävi meillä moikkaamassa poikaa. Muuten hän vaan istui saunan lämmössä ja nautiskeli kotona olosta. Kaikki siis niin hyvin kun tässä vaiheessa voi olla :)

Maanantaina loma loppuu ja hänen pitää palata takaisin katkolle. Sitä ennen yritän tavoittaa nuorten psykiatrisen poliklinikan lääkärin ja saada pojalle akuuttiajan heti maanantaille. Nyt olisi tärkeää saada nopeasti hoitosuhde alkamaan kotikaupunkimme lääkärin kanssa!

6 kommenttia:

  1. Lueskelin blogiasi ja toivotan sinulle paljon voimia ja jaksamista poikasi tukipilarina! Ja myös pojallesi tsemppiä hoitojaksoille!

    VastaaPoista
  2. Ensimmäinen vierailu sivullasi ja olen lukenut vasta tämän tekstin.Tuntuu että kaikki minussa pysähtyi,jotakin niin tuttua. Voimia ja jaksamista kaikesta sydämestäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Voimia ja jaksamista sinullekin.

      Poista
  3. Voimia ja viisautta sinulle haastavaan elämäntilanteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku! Tuota toivon itsekin - viisautta toimia oikein. Se olisi paljon se!

      Poista