Huolestuttavia suunnitelmia

Oma väsymykseni vaan jatkuu. Elämä on nyt niin pitkään ollut pelkkää huolta, pelkoa ja surua. On ollut palaveria, terapiaa, puhelinneuvotteluita, tapaamisia, keskusteluita- ihan kaikki elo pyörii lasten huolissa ja murheissa.
Mutta nyt tuli selvästi sellainen hetki, että oli aikaa pysähtyä. Istahtaa aloilleen ja huokasta. Poikani eteen olen nyt tehnyt kaiken mitä tällä hetkellä pystyn tekemään. Nyt en voi kuin odottaa mitä seuraavaksi tapahtuu...Juuri tuosta syystä varmasti väsähdin. Kaikki on tapahtunut hirveällä tempolla, valtavan suuria asioita kerralla käsiteltäväksi.

Tänään poikani omahoitaja soitti pitkän puhelun. Juttelimme pojan masennuksesta ja siitä, miten tärkeää hänet olisi saada pikaisesti nuorisopsykiatrian asiakkaaksi. Mutta sinne pääsee ainoastaan lääkärin lähetteellä ja tuo 1. lääkäriaika on siis 29.1. Sinne saakka emme voi muuta kuin odotella. Tällä hetkellä ei ole aivan selvää kuinka kauan poikani stoppijakso kestää. Alustavasti olimme puhuneet, että hän kotiutuisi 25.1, mutta se ei olekkaan varmaa. Saattaa olla, että hoito jatkuu vielä parilla viikolla pidempään.

Ongelmia on. Yksi suuri huoli on se, ettei pojalleni itselle ole edelleenkään herännyt sisäisiä tarpeita lopettaa kannabista kokonaan. Hänen motiivinsa lopettamiseen ovat ulkoisia- äidin paha mieli, hoitohenkilökunnan kannustus, muiden aikuisten puheet....Mutta ei ainottakaan syytä, joka lähtisi hänestä itsestään! Ei vaikka hän on nyt läpikäynyt vierotusoireet ja tuo yksi öinen harha hänet säikäytti. Pelkään sitä, ettei tuollaiset ulkoiset motiivit pidä häntä raittiina. Se halu lopettamiseen pitäisi syntyä hänestä itsestään.
Toinen huoli on opinnot. Taistelin koulupalaverissa hänelle jatkomahdollisuuden opintoihin, mutta poika on nyt itse ilmoittanut, ettei aio tuota alaa jatkaa! "Mua ette sinne takas saa vaikka mitä tekisitte".
Hänellä on kuitenkin jonkinlainen visio tulevaisuudesta : Ensin työkkärin kautta muutamaksi kuukaudeksi töihin ( n.700€/kk ) ja sitten muutto Helsinkiin ja syksyllä hän aloittaisi ammattikoulun Helsingissä. Hänestä tulee pintakäsittelijä! Mikä taitaa olla sama kuin maalari....Koskaan ei poika ole ollut kiinnostunut maalaushommista, ainoastaan graffiteja on paperille väsännyt. En sitten tiedä mistä tuo idea on syntynyt. Mutta "suuri" maailma houkuttaa. Oma kotikaupunki on liian pieni, eikä hän tahdo tänne jäädä.
Yksi syy on se, että täällä hän ei kuulema pääse irti huumeista. Vanhat kaverit ja porukat joissa hän liikkuu, polttaa järjestään kannabista. Olemme koittaneet selittää pojalle, että se lopettaminen vaatii vain sen, että haluaa / osaa kieltäytyä, olla ottamatta vastaan mitään huumeita. Ja se, että Helsingissä tuskin pääsee pakoon ainottakaan huumetta, siellä jos missä niitä ihan varmasti saa ja tarjotaan! Mutta ei hän tuollaista kuuntele. Ajattelee niin, että koska haalii itselleen uudet kaverit Hesasta, niin pystyy sitten olemaan erossa huumeista.....

Olen edelleen kovin huolissani. Ainoa lohtu itselleni on se, että toivon kovasti tulevan terapian / mahdollisen mielialalääkkeen parantavan tilanteen. Luotan siihen, että kunhan tuo masennus hänestä poistuu, niin tilanne on varmasti aivan toinen. Hän saa ilon ja hyvän mielen takaisin elämäänsä- ilman päihteitä.