Koulupalaveri

Pitkä ja uuvuttava palaveri koululla. Paikalla meidän vanhempien lisäksi olivat rehtori, ryhmänohjaaja, erityisopettaja ja terveydenhoitaja. Kävimme tiivistetysti läpi koko pojan elämän ja historian. Kerroin kuinka "helppo" lapsi ja nuori olet aina ollut. Urheilullinen, sosiaalinen, avoin, rehellinen, kovin kiltti kaikissa toimissasi. Koskaan et ole aiheuttanut suuria huolia meille vanhemmille, emmekä  voineet edes epäillä huumeiden käyttöä.

Esiin tuli tämä uusi Sora-laki ( soveltamattomuuden ratkaisuja ). Kerroin tietäväni ja ymmärtäväni sen täysin. Alan opiskelijoilta ei sallita minkäänlaista huumeiden tai päihteiden käyttöä. Mutta mitä tässä tilanteessa tehdään? Miten tämä vaikuttaa nuoren opiskelujen jatkoon? Luulin koko ajan, että tämä kokoontunut kokoonpano tulee päättämään tuosta asiasta, mutta ei....Kahden tunnin palaverin jälkeen saimme kuulla, että nyt kokoontuu seuraavaksi moniammatillinen työryhmä ja vasta se tulee päättämään pojan jatkosta. Mutta kaikilla meillä on yhteinen tavoite : Saada poika takaisin opintojensa pariin, puhtaana, huumeettomana. Eli sen verran saimme kuulla, että kokonaan häntä ei eroteta, mutta 1-2kk:n väliaikainen erottaminen on mahdollinen.

Kaiken kaikkiaan palaveri oli onnistunut ja olin helpottunut. Jopa aiemmin erittäin tiukaksi osottautunut rehtori oli ymmärtäväinen ja inhimillinen. Sanoi, että ajatellaan nyt niin, että poika on hieman poikennut polultaan, mutta palaa oikealle raiteelle meidän kaikkien kannustuksen ja tuen voimin. Näinhän se on. Poika tarvitsee nyt ennen kaikkea rakkautta ja tukea.

Palaverin jälkeen soitin heti pojalleni. Oma oloni oli kepeä ja luottavainen. Mutta poika olikin erittäin kärttyinen, ärtynyt ja pahantuulinen. Hirveät tupakan tuskat ja nähtävästi kannabiksen vierotusoireet päällä. Hän sanoi heti, että ihan sama mitä koululla päätitte, hän EI aio sinne palata! Ei vähempää voisi se ala kiinnostaa....Koitin muistuttaa, että tuohan on juuri se ala mihin hän ensisijaisesti halusi- kahtena vuotena peräkkäin. Ja opinnot ovat sujuneet hyvin, eikä tyhjän päälle missään tapauksessa voi jäädä. Mutta hän oli ehdoton. Kouluun ei mene ja piste! Huoh.

Voi miten vaikeaa oli hillitä itseään. Teki mieli huutaa ja raivota, ravistella poikaa ja sanoa miten hirveän tyhmää tuollainen puhe on! Mutta pidin mielessäni sen, että pojalla on nyt vaikeaa. Hän ei ole oma itsensä, vaan hän on tällä hetkellä taistelija ja kipuilee monen asian kanssa. Pystyin nielemään kiukkuni. Sanoin, että ehdimme asiasta vielä puhua, annetaan sen nyt olla ja hautua rauhassa.