14.1.2013

Uupumus

Tämä päivä on mennyt pojan asioita hoidellessa. Kyllä on vaikeaa saada lääkäriaikaa nopealla aikataululla! Monen soittokierroksen jälkeen sain puhuttua "kiireellisen" ajan 29.1. Parisen viikkoa on nyt odotettava. Mutta jos masennus on ollut päällä jo pidemmän aikaa, niin tuskin homma pariin viikkoon nyt kaatuu? Oma mieli on vaan sellainen, että tahtoisi kaiken tapahtuvan nyt ja heti! Odottaminen on aina yhtä tuskaa....

Kovin oli mukava ja rento viikonloppu. Kotielämä tuntui "oikealta" kun kaikki olivat läsnä. <3

Nyt kun poika on saatettu junaan, olo on alakuloinen ja uupunut. Tekisi mieli hautautua peiton alle, unohtaa hetkeksi kaikki. En tiedä miksi juuri nyt tunnen näin kovaa väsymystä. Mielenihän pitäisi piristyä, koska tilanne on tällä hetkellä hyvä- poika on ollut kohta 3 viikkoa ilman huumetta, vierotusoireita ei ole ollut enää muutamaan päivään ja kotiloma sujui ilman repsahduksia. Parempaa en voisi edes toivoa!

5 kommenttia:

  1. Eiköhän se väsymys ja alakulokin seuraa ihan siitä, että asia siirtyi nyt hetkeksi ihan konkreettisesti jonkun toisen vastattavaksi ja sinulla on hengähdystauko. Silloinhan usein voimat herpaantuvat ja mielikin voi masentua ihan siksi että tule jonkunlainen tyhjä hetki?
    Luottaisin siihen että huominen jo tuntuu erilaiselta, kunhan muu elämä tasaannuttaa poikasi lähdön tunnelmat.

    Kari

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Näin minäkin toivon. Huomenna on uusi päivä. Menköön tämä päivä alakulossa.

    VastaaPoista
  3. tuleeko päivitystä joskus? onneksi poika ei sentään viinaa käyttänyt lääkkeenä. olisi varmaan huonommassa kunnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Satunnaista yhteiskäyttöä on ollut, eli viinaa ja kannabista sekaisin. Mutta onneksi ei jatkuvasti eikä usein.
      En osaa sanoa kumpi on vaikeampi / vakavampi- kannabis-, vaiko alkoholiriippuvuus?

      Poista
  4. Anonyymi5/8/13 09:44

    Ehdottomasti alkoholismi on pahempi. Alkoholihan voi tappaa jo yhdellä ryyppyreissulla. Kannabis ei yksinään ole tappanut ketään.

    VastaaPoista