2.1.2013

Karkuri

Tämä vuosi 2013 ei siis alkanut hyvin. 12 minuuttia ehti vuotta kulua, kun sain tuon ilmoituksen että poika on ottanut hatkat! Olin niiiiin vihainen. En tiedä kenelle eniten- laitoksen yövalvojalle vaiko pojalleni. Soitin laitokseen heti. Kuulin, että pojat oli laskettu pihalle katsomaan uuden vuoden raketteja ja siitä olivat sitten ottaneet jalat alleen ja lähteneet karkuun!
Ensimmäinen kysymys mielessäni oli MIKSI heidät laskettiin uutena vuotena ulos?! Eikö juuri tuon juhlan vuoksi ollut tarkoitus, että nuoret ovat sisällä turvassa, pois houkutuksista. Hoitajan puolustus asialle oli se, ettei ketään voida pitää pallo jalassa. Juu ei voida ei. Silti koin, että tilanteessa meneteltiin huonosti ja hoitsu on vaan tahtonut olla "kiva kaveri", joka päästää nuoret ulos.

Yö meni valvoessa. Olin niin täynnä hätää ja huolta. Poika tuntemattomassa kaupungissa ilman rahaa, ilman kännykkää, ilman mitään. Seuranaan vieras huumeista riippuvainen poika, jonka historiasta en voi tietää mitään! Mielessä pyöri kaikki maailman pelot. Tiesin, että pojilla on vierotusoireita ja tahtovat tupakkaa ja huumeita. Pelkäsin, että vetävät ihan mitä vaan käsiinsä saavat. Kulkevat kadulla, nukkuvat kadulla.....Tekevätkö ryöstöjä saadakseen rahaa, vai kuinka aikoovat aineet rahoittaa?!
Pahin mahdollinen tilanne äidille. Ei mitään keinoa saada yhteyttä poikaan. Ei voi kun odottaa....Poliiseille tietysti tehtiin haku, mutta tuskin heillä on aikaa tai mahdollisuuksia etsiä ketään. Sattumalta jäävät kiinni jos ovat jäädäkseen. Sydän itkee verta. Tulee tunne, että menetän poikani.


2 kommenttia:

  1. Anonyymi5/8/13 09:31

    Kannabiksesta ei tule vieroitusoireita.. Itse lopettaneena sen tiedän. Henkistä himoitsemista ehkä, muttei oikeita viekkareita.
    Hyvä blogi muuten, osittain faktat hakusessa.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi8/9/21 07:05

    Upgrade your collection of legendary mythical beings by amassing chests 카지노사이트 and tokens

    VastaaPoista