2.2.2013

Kannabista 5mg/päivä

Tämä viikonloppu meneekin ihan kotosalla ilman poikaa. On turvallinen olo, hän on siellä turvassa, eikä pääse aineisiin sekaantumaan. Mutta tietysti on häntä ikävä ja tahtoisin olla hänen lähellään.

Jollakin muotoa oma oloni on muuttunut. Nähtävästi olen päässyt alkushokin yli. Enää en huuda tuskissani ääneen, en itke taukoamatta, vaan  pystyn puhumaan asioista ilman suurta ahdistusta rinnassani. Välillä tuntuu, etten puhuisikaan omasta lapsestani, olen jotenkin "ulkopuolinen" koko jutussa. Onko tämä sellainen vaihe, että elimistö suojelee minua, ottaa etäisyyttä asiaan, jotta jaksan paremmin? Jos tuollainen shokkivaihe olisi jatkunut yhtään pidempään, tuskin olisin täysijärkisenä siitä selvinnyt.

Sain pari anonyymi-viestiä, joihin haluan tässä palata. Kopioin ne tähän :

Anonyymi1/2/13 09:17
Tuo 5 grammaa kukkaa kuulostaa aika hurjalta ollakseen totta. Olen kuullut, että kovimmilla polttelijoilla voi mennä 5-10 grammaa päivässä. Tämän toleranssin saavuttamiseen kuitenkin vaaditaan vuosien päivittäinen polttelu ja siltikkin käyttäjästä näkee, että käy varsin hitaalla.


Anonyymi1/2/13 11:06
1-2 g maksaa katukaupassa 20e. Kuulostaa aika suurelta määrältä siis tuo 5g. Kannabista ei siis kukaan kyllä ilmaiseksi mistään saa, koska siinä liikkuu suuret rahat. 

Poikani kertoman mukaan tilanne on mennyt näin : Hän aloitti tupakalla 7. luokalla. 8. luokalla hän oli ensimmäistä kertaa polttanut kannabista muutaman henkosen verran. Se oli heti kolahtanut ja tuntunut juuri oikealle aineelle! Heti yläasteen jälkeen alkoi säännöllinen käyttö. Kaverinsa oli kasvattanut tuota itse ja antanut pojalleni lehtiä ilmaiseksi- hetken aikaa. Mutta pian alkoi lehdetkin maksaa ja poikani oli päättänyt ruveta diilaamaan kannabista tutuilleen. Palkaksi hän ei ottanut rahaa, vaan alkuun lehtiä ja hyvin pian sitten sitä "kukkaa". Hän aloitti rajun polttamisen heti. Kyse ei koskaan ollut mistään ns. viihdepolttelusta. Alkuun kannabista meni 3-4 kertaa viikossa ja alle vuodessa hän oli huomannut polttavansa joka päivä. 

Nyt hän on myöntänyt polttaneensa säännöllisesti reilut 2 vuotta, päivittäin. Aamut on alkaneet ja päättyneet  kannabiksella. Riippuen minkä verran kukkaa on ollut, hän on polttanut 2-5 kertaa joka päivä! Yhteensä kannabista on pahimmillaan mennyt tuo 5mg/päivä. Toleranssi kasvoi siis melko nopeasti, eikä KUKAAN ole koskaan nähnyt hänestä, että olisi "huumeissa" tai pilvessä. Niin on selvinnyt koulupäivätkin jäämättä kiinni, sekä terveydenhoitajan juttelukerrat jne. Kukaan ei vaan huomannut hänessä mitään. 
Masennus paheni mitä enemmän hän poltti. Viime kesänä sanoin pojalleni, että hänellä on varmasti masennusta, koska on niin "vätys". Halusi vaan makoilla ja lekotella, eikä mikään kiinnostanut. Hän kielsi masentuneensa, nauroi ajatukselleni ja vannoi kaiken olevan hyvin. Lupasi kertoa heti jos oma mieli tuntuu yhtään kurjalle tai erilaiselle....Ja minä uskoin. Ajattelin tuon kuuluvan murrosikään. Mikään muu ei kiinnosta kuin kaverit. Aina löytyi virtaa lähteä kavereiden kanssa ulos, tai jos meille tuli kavereita, kaikki näytti olevan ihan ok! En osannut olla tarpeeksi huolissani :( 

Olen ollut itselleni vihainen. Monta vuotta olen valvonut ja odottanut aina, että poika tulee kotiin. Hän ei koskaan rikkonut kotiintuloaikoja, vaan saapui hyvissä ajoin kotiin. Silti en vaan osannut koskaan käydä nukkumaan ennen hänen tuloaan. Vasta kun näin ettei ole päihtynyt ja näin, että kaikki on hyvin, osasin itsekin nukkua.......Ja todellisuudessahan mikään ei ollut ok!! Hän on käyttänyt vaikka mitä aineita, enkä koskaan nähnyt mitään merkkejä hänestä! Mutta tarkistinko koskaan hänen pupilliensa kokoa? En. Tein sen 1. kertaa viime sunnuntaina ja näin valtavat lautasen kokoiset pupillit :(  Jos olisin tuota älynnyt seurata aiemmin, hän olisi jäänyt kiinni. Mutta ei. En älynnyt. En voinut kuvitellakkaan, että poikani sortuisi huumeisiin. Ei pitäisi kuvitella! 

Tällä hetkellä poikani on sitä mieltä, että aikoo lopettaa kaiken muun paitsi kannabiksen käytön. Siitä hän ei usko luopuvansa koskaan. Ja samaan aikaan hän on varma, ettei enää diilaa tuollaisia määriä, koska tietää että vankilahan siinä kutsuu jos kiinni jää! Rikoksiakaan ei aio enää tehdä. Kun kysytään millä hän sitten aikoo rahoittavansa polttelun ( täällä kukka maksaa 16€/gramma ), niin vastaus on "aina sitä jotain keksii" ja "en mä tollasia määriä aio enää polttaakkaan". 
Ei kovinkaan mieltä nostattavia suunnitelmia siis....







13 kommenttia:

  1. Anonyymi2/2/13 15:55

    Ymmärtäähän poikasi, että kannabiksen poltto itsessään on vastoin Suomen lakia eli rikollista? Hänen on turha uskotella muuttuvansa kuuliaiseksi kansalaiseksi, jos meinaa tätä rikollista toimintaa jatkaa. Tsemppiä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan varmasti hän sen tietää, mutta asenne kannabista kohtaan on uskomaton. Hän ja tuhannet muut nuoret eivät pidä kannabista juuri minään- tupakkaan verrattavissa olevana tuotteena, luonnon upeana tuotteena he sitä ylistävät. Suomen typerä lainsäädäntö pilaa kaiken, tuo on se ajatus.

      Poista
  2. Eksyin vahingossa tähän blogiin ja luin läpi melkein kaikki noi tekstit ja oli pakko kommentoida. Ei pahalla mutta musta tuntuu että hieman ylireagoit tohon kannabiksen käyttöön. Kannabis on kuitenki aika harmiton päihde verrattuna esim alkoholiin.Ja fakta tieto on että kannabista käytetään paljon nuorten keskuudessa. Ja jos polttelee niin ei se tarkota että heti muuttuu nistiksi joka tunkee piikkiä suoneen. Tiedän jengiä joilla on elämä kaikin puolin kunnossa, opiskelee,käy töissä, raha asiat ok ja ne polttelee mitä kukaan ei varmaan uskoisi. Ymmärrän kyllä että olet huolissasi. Kun mun äiti sai tietää että polttelen niin sekin kyllä järkyttyi ensin mutta rauhottui sitten. No mä olinkin silloin täys ikänen jo niin ehkä vähän eri asia. Mutta ihan oikeesti kannabiksen käyttö on toooosi yleistä. Tsemppiä nyt kuitenkin joka tapauksessa sulle en tarkottanu pahalla tätä kommentia :)
    p.s Kannabiksesta ei tuu valtavan lautasen kokosia pupilleja. Se ei laajenna pupilleja vaan silmät alkaa siitä vaan punottaan. Amfetamiinista ja extaasista tulee isot pupillit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastauksestasi. Kommenttisi on ihan tervetullut :) Mutta joo. Olemme kyllä erimieltä asioista. Sinä olet aikuinen, mitä itse olisit tehnyt minuna? Sanoit, että ylireagoin.
      Jos alaikäinen käyttää päivittäin kannabista, kokeilee kuivattuja kärpässieniä, amfetamiinia, lääkkeitä, subutexia jne., mitä vaan saadakseen sitä "hyvää ja rauhallista" oloa...Eikö silloin jokaisen aikuisen pidä ottaa tilanteesta vastuu, yrittää kaikin keinoin katkaista tuo kierre?

      Kerrot itse polttavasi. En tiedä puhutko nyt saman tapaisesta polttamisesta kuin pojallani, vai siitä ns. "normaalista" tavasta, jolloin poltellaan satunnaisesti kerran-pari kuukaudessa tms.
      Jokaista päihdettä voi käyttää väärin ja poikani on päihteiden väärinkäyttäjä. En voi ainoastaan sanoa, että no voi, voi, koitas nyt hieman rajoittaa....

      Ps. Kannabis todellakin laajentaa pupillit. Samoin kuin esim. amfetamiini.
      http://www.irtihuumeista.fi/avaa_silmasi!/kannabiksesta/miten_tunnistan_huumeiden_kokeilun_tai_kayton

      Poista
  3. Anonyymi1/3/13 22:49

    Ei se laajenna.
    Irtihuumeista.fi ei ole kaikista objektiivisinta/luotettavinta tietoa asiasta. Laajentuneet pupillit voivat johtua hämärästä ympäristöstä tai hämmästyksestä (ihmisen pupillit laajenevat jotta näköaisti voisi ottaa vastaan mahdollisimman paljon informaatiota). Joillain ihmisillä on myös luonnostaan suuret pupillit.

    Jos pupillit kuitenkin pysyvät hyvin suurina hyvin valaistussa ympäristössä, on todennäköisesti kyse jostain muusta huumeesta :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, luotan kuitenkin siihen mitä esim. päihdetyöntekijät ja Stopparin väki on sanonut- kannabis laajentaa pupilleita. Enkä voi olla erimieltä, koska itse tuon pojan silmistä näin ja seulojenkaan mukaan mitään muuta ei käyttöä ei ollut kuin kannabis. ( Katkolla seulat hyvin tarkat ja luotettavat )

      Poista
    2. Anonyymi2/3/13 13:10

      En ala väittelemään. Voihan se olla, että joillain kannabiskin vaikuttaa pupilleihin. Pupillitestihän tehdään niin, että silmiin väläytetään kirkasta valoa, jolloin pupillin pitäisi reagoida pienentymällä. Jos näin ei tapahdu, niin ne ovat laajentuneet todennäköisesti jonkun aineen vaikutuksesta.

      Epäilin vain, koska aikaisemmassa postauksessasi kerroit poikasi käyttäneen muitakin huumeita. Monetkaan huumeet eivät nimittäin näy seuloissa, vaikka niitä tekisi joka tunti (esim. muuntohuumeet).

      Toivon sinulle kaikkea hyvää ja jaksamista poikasi kanssa. Toivotaan että hän lopettaisi päihteiden käytön ja alkaisi panostamaan tulevaisuuteensa enemmän.

      Poista
  4. Voi hyvää päivää. Olisit huolissasi kaikista muista päihteistä, kannabiksen kanssa pystyy elämään normaalia elämää... Hyvä tavaton. Opeta lapsellesi elämänhallintaa. Kannusta eroon alkoholista ja muista huumeista. Kannabiksen käyttäjät masentuvat usein vain siitä, että kokevat olevansa pahoja ihmisiä, rikollisia, vaikkeivat sitä oikeasti olekaan. Vain suomen laki niin heidät määrittelevät. Heti kun muutto muuhun maahan tulisi, ei sinunkaan poikasi olisi "rikollinen".
    Hlökohtaisesti olen täysin huumeita vastaan, (kannabis ei kuulu tähän kategoriaan), alkoholi oikein käytettynä on ok, harva sitä vaan osaa oikein käyttää. Kiitos, anteeks ja näkemiin. Äläkä sano noin, että "uskon asiantuntijoita", heillä usein väärä kuva. Avarra katsomustasi kannabiksen suhteen ja tulet hämmästymään.
    Surullista, että monet ajattelevat juuri että se pilaisi elämän. Se on ihmisen luonteessa, arvoissa, ja asenteessa jos elämä menee päin persettä. Piste. !!!!paitsi, ei kannabista heille jolla suvussa skitsofreniaa!!

    VastaaPoista
  5. Kyllä kannabis on huume joka vaikuttaa ihmiseen moninaisella tavalla. Se vaikuttaa mm. muistin heikentymistä, stressinsietokyvyn alenemista ja väsymystä ja masentuneisuutta!

    VastaaPoista
  6. joo kyllä taas täällä jos kannabis ei aiheuttaisi mitään sivu OIREITA niin eihän se OLISI HUUME!! JA EI SITÄ KÄYTETTÄISI

    VastaaPoista
  7. Kyllä kannabis vaikuttaa. Minun aikuinen poikani on lopettanut opiskelun, irtisanonut itsensä työpaikasta, ei vastaaa ystäviensä puheluihin, tekstiviesteihin. Muuttanut kotiin neljän seinän sisälle, ei osallistu kotitöihin millään lailla. Poltelee vain ja sen verran ulkoilee, että hakee kannabista ja ruokaa (imelää). Onko se elämää? Ei suostu muuttamaan kotoa pois, emme jaksa katsella tuota elämää joka päivä.

    VastaaPoista
  8. Näin siinä käy ku ihmisillä on virhetietoo... Kuole siihe kaljaas urpo...

    VastaaPoista
  9. Suurin ongelma on se että kannabis on (vielä hetken aikaa) laiton.
    Samaistuin poikasi ahdinkoon. Hän on Terveet arvot ja hyvän kasvatuksen saanut poika, mutta joutuu painimaan huonon omantunnon kanssa asiasta, johon itse uskoo mutta Äiti on hysteerinen ja propagandan sokaisema. Keittiöpsykolokin arvio: Poika ei tule koskaan hylkäämään kannabista mutta tulee oppimaan kohtuullisen käytön ja menestyy elämässään .

    VastaaPoista