5.3.2013

Kotiloma häämöttää

Päivät on olleet todella vaihtelevia. On hetkiä, jolloin ongelmat tuntuvat pieniltä ja näen tulevaisuuden valoisana. Olen täynnä toiveikkuutta ja uskoa. Ja on päiviä jolloin kaikki huolettomuus on tipotiessään, tilalla vain synkkiä varjoja, pelkoja ja mihinkään hyvään on mahdoton uskoa. Pojalla itsellään "kaikki ok", ainakin niin sanoo. Päivät ovat pitkiä ja mitään tekemistä ei tunnu Stopparissa olevan. Kaikki Pleikkaripelit on pelattu moneen kertaan, pelikortit hajoaa käsiin, kirjat ja Aku-Ankat luettu. Mutta sanoi itsekin, ettei ole tarkoituskaan olla missään viiden tähden hotellissa ja on päättänyt kestää vielä tulevankin kuukauden. Niin. Tasan kuukauden kuluttua jakso päättyy ja poika palaa kotiin. Sen aikaa voin vielä hengittää vapaasti, mutta millaiset ajat meillä sitten alkaa, jää nähtäväksi.

Huomenna matkustan Stoppariin ja allekirjoitan sopimuksen joka koskee tulevaa kotilomaa. Normaalisti 1. loma on vain yhden yön, mutta sain sovittua niin, että poika saa olla kotona 2 yötä- pitkän välimatkan vuoksi. En tiedä mitä tuo sopimus pitää sisällään, huomenna se selviää.

Eilen kuulin kaveriltani, että hän on tiennyt poikani huumeiden käytöstä jo viime kesästä lähtien. Hänen oma samanikäinen poikansa oli tiennyt asiasta kotonaan kertoa. Tuntui kyllä kurjalta. Sanoin, että olisin toivonut kuulevani tuollaisen asian silloin heti!! Mielestäni tämmöisessä asiassa aikuinen ei voi ajatella niin, ettei viitsi kertoa, ei halua puuttua....Pitää viitsiä ja  pitää haluta puuttua!! Jokaisen aikuisen pitäisi ymmärtää tuo, että mitä nopeammin asiaan puututaan, sen parempi. Ei huumeiden kanssa jäädä odottelemaan "sopivaa hetkeä" jolloin kenties ja ehkä asiasta kerrotaan.

Poika kenen kanssa oma poikani viime ajat on huumeita kokeillut ja kannabista poltellut, muutti joulukuussa toiseen kaupunkiin. Pidin sitä erittäin hyvänä asiana, vaikka tiedänkin, että kyllähän näitä pilvipääkavereita löytyy tilalle helposti....Mutta nyt kuulin, että samoihin aikoihin kun oma poikani kotiutuu, tämä toinen poika muuttaa takaisin tänne. Huoh. Ja siitähän poikani riemastui- tosi hienoo, paras kaveri tuleekin takasin!!! Niinpä. Ja sitten minun pitäisi uskoa, että huumeet on taakse jäänyttä elämää ja että poikani kyllä pystyy kieltäytymään vaikka seuralainen käyttäisikin. Ihan pikkuisen on vaikea tuota uskoa.....Ja sieltähän ne pelkoni taas nousevatkin esiin.

Mutta askel kerrallaan. Ensin on vuorossa siis parin päivän kotiloma! Katsotaan miten se sujuu.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi6/3/13 11:07

    Kannattaa varoa myös sitä että jos poika on ollut kannabiksen ongelmakäyttäjä, ja aikoo ihan tosissaan lopettaa niin ettei tule alkoholi suurissa määrin tilalle. Nimittäin jos juot yhtä usein kuin kerroit hänen poltavan kannabista (joka päivä) niin saa psykoosin ja maksavaurion 10 kertaa nopeammin kuin kannabiksesta. Toisinsanoin tyhjiö pitää täyttää jollain muulla kuin alkolla.

    Miten hän muuten edes jäi alkujaan kiinni kannabiksesta? Olisi mielenkiintoista saada kuulla.

    Hyvää keväänodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos sinulle!
      Olen täysin samaa mieltä tuosta, että sitä tyhjiötä täytyy täyttää jollain. Olen tarjonnut kymmeniä eri harrastuksia, mutta mikään ei kuulema ole "hänen juttunsa". Hän edelleen nyt miettii mikä voisi olla kiinnostavaa...

      1.1-13 kirjoitin otsikolla "Totuus paljastuu".
      Poika jäi poliiseille kiinni näpistyksestä ja samalla hänen hallustaan löytyi itse tehty piippu. Poika myönsi polttaneensa sillä pienen annoksen kannabista. Siitä lähti purkautumaan koko tämä helvetti!

      Oikein hyvää keväänodotusta sinullekin <3

      Poista