Viidakkorummut pärisee

En ole osannut vähään aikaan kirjoittaa mitään. Tieto blogistani levisi nuorison keskuudessa ja lopulta poikanikin sai Stopparissa tästä kuulla. Olen kirjoittanut tätä kuin päiväkirjaa- täysin sydämestäni, rehellisesti omia tunteitani läpikäyden. Nyt kun tiedän, että kirjoittamani asiat kerrotaan pojalleni ja on vain ajan kysymys kun hän itse tulee tätä lukemaan, tuntui hankalalta kirjoittaa. Anonyymina se oli helpompaa.
En oikein tiedä miksi näin on? Kuitenkin kaikesta tästä olemme pojan kanssa puhuneet, olen näyttänyt tunteeni avoimesti, kertonut mielipiteeni asioista jne. Silti minulla on tunne, että jokin särkyi sillä hetkellä kun viidakkorummut alkoivat päristä.

Kun sain viime kotiharjoittelun jälkeen kuulla, että seulat olivat kannabiksen osalta positiiviset, romahdin täysin. Olin hirveän täynnä vihaa ja suuttumusta. Löin pojalleni luurin korvaan, enkä kyennyt puhumaan hänelle mitään. Hiljaisuutta kesti viikon, emmekä soitelleet kertaakaan. Sen jälkeen sain häneltä kirjeen. Poika pyyteli hirveästi anteeksi ja sanoi ymmärtävänsä sen, jos en pysty häneen enää koskaan luottamaan. Halusi kuitenkin kuulla, onko hänellä koti odottamassa sen jälkeen kun katko on ohi.
Tuon kirjeen jälkeen soitin hänelle ja kerroin, että totta kai koti ja perhe on häntä odottamassa. Emme ole häntä hylkäämässä. Mutta meillä on sääntömme. En suostu siihen, että hän säilyttää kotona mitään laittomia aineita, kannabista, piippuja tai bongeja. Ne eivät saa koskaan päätyä hänen huoneeseensa. "Täytyy sitten jättää ne ulos", vastasi poika. Eli....Hän ei aio luopua kannabiksesta. Hän ei halua luopua siitä. Minulla on tunne, että hänen päässään on ajatus- tapahtui mitä hyvänsä, kannabis on aina se ykkösjuttu! Tuosta olen surullinen, pettynyt, vihainen. Kotiin ei ole muuttamassa päihteetöntä nuortamiestä, se on nyt selvää.

Olen aiemmin täällä kirjoittanut, että jos tietäisin pojan käyttävän kannabista satunnaisesti, esim. 1-3 kertaa kuukaudessa, sen pystyisin jotenkin kaiken tämän jälkeen katsomaan läpi sormieni....Ja tuonkin tiedon on joku pojalle kertonut ja nyt hän ilmoitti minulle, ettei mitään syytä huoleen- hän ei aio palata entiseen, vaan käyttää kannabista vain 1-3 x kuukaudessa. Eli hän edelleen puhuu minulle juuri niin kuin uskoo ja tietää minun haluavan kuulla. Tuntuu siltä, että kaiken tämän taistelun jälkeen juuri mikään ei ole hänessä muuttunut. Katuuko hän sitä, että viime lomilla poltti? Ei. Hän harmittelee vain sitä, että jäi kiinni ja että minä sain tietää. Hän on itselleen kiukkuinen siitä, että oli niin huolimaton seulojen kanssa ja kärähti......! Ihan niin kuin tuo olisi se ongelma tässä tilanteessa :( Mutta...Eihän hänellä mitään päihdeongelmaa olekkaan. Kärpäsestä on tehty härkänen, näin sanoo edelleen.
Ja tuo saa minut surulliseksi. Eikä hän ymmärrä miksi.

Pääsiäinen ja kotiharjoittelu edessä. Huomenna poika tulee kotiin, maanantaina vien hänet pois. Nyt minulla on tunne, etten odota viikonlopulta mitään, en toivo mitään, enkä myöskään pelkää mitään. Vastuu on hänellä itsellään. On selkeästi tullut hetki, jolloin löysään ohjaksia. Parhaani olen yrittänyt, enkä oikein enempää kykene tekemään.

Hyvää pääsiäistä teille kaikille <3