Ohi on!

Nyt se on ohi. 104 vuorokautta kahdessa eri laitoksessa ja huomenna poika saapuu kotiin. Aamukammassa siis yksi piikki jäljellä!!

Viime viikot ovat olleet kovinkin riitaisia. En muista yhtään sellaista tapaamis- tai soittokertaa, ettemmekö olisi riidelleet. Nopealla tempolla ollaan saatu riita pystyyn ja yhtä nopeasti sitten tehty sovinto. Räjähdysalttiit ajat siis takana....ja ehkä edessäkin! Piti ihan miettiä mistä moinen johtuu. Pojan  kanssa ei ole tarvinnut koskaan riidellä mistään. Hankalistakin asioista olemme aina selvinneet puhumalla. Mutta nyt tilanne on siis ollut ihan toinen.
Selitän tämän muutoksen itselleni niin, että luotin tähän katkojaksoon paljon. Luotin ja uskoin siihen, että tänä aikana poika tulee järkiinsä ja hänen asenteensa päihteisiin muuttuisi. Mutta niin ei käynyt. Hän on edelleenkin kovin päihdemyönteinen. Aikuisten toiveesta hän jättää muut aineet ja huumeet pois, mutta tuota kannabista ei jätä vaikka mikä olisi. Alkoholi + kannabis jäävät elämään, mutta nekin hyvin kontrolloidusti ja satunnaisesti. Näin hän vannottaa itselleen ja meille vanhemmille. Ja sillä mennään - luotetaan hänen kontrolliinsa ja  lujuuteensa pysyä ns. "viihdekäyttäjänä".

Omat toiveeni eivät täyttyneet, eivätkä pelkoni ole kadonneet. Pettymystäni puran poikaan. On hyvin vaikea kuunnella hänen puheitaan suuttumatta. Olemme täysin eri planeetoilta, niin kaukana ovat mielipiteemme toisistaan. Kuulen hänen puheistaan edelleen jonkinlaista ihannointia (pikku)rikollisuutta kohtaan. "Elämässä pitää olla jännitystä, muuten ei ole kivaa". Hän ei halua olla "kunnon kansalainen". Se olisi tylsää. Kysyin millainen sitten on kunnon kansalainen, niin poika vastasi : Sellainen, jolla ei ole elämää....Se vaan käy töissä ja tulee kotiin. Taas töihin ja taas kotiin. Se että ihmisellä olisi mielekästä tekemistä ( työ, opiskelu ), hyviä ystäviä, mahdollinen parisuhde ja perhe, harrastuksia jne. ei kuulema riitä. Se on just sitä tylsää, jota hän ei halua!

En enää tiedä mitä sanoisin pojalleni. Ehkä on parempi olla hiljaa. Olla hiljaa ja odottaa....Jospa jonakin päivänä vielä....