Juuri kun luulin...

Niin. Juuri kun luulin kaiken olevan menossa hyvään suuntaan, tuli jälleen romahdus. Märkä rätti lensi kasvoilleni. Mikään ei ollutkaan hyvin, ei mikään. Pojan pirteys ja elämänhalu olivatkin seurausta vaan uusista päihteistä. Tilanne oli karannut aivan käsistä ja poika oli itsekin kovin huolissaan.
Viikon, ehkä kaksi tai kolme, saimme elää "hyvää aikaa". Valoisampi tulevaisuus kolkutteli ovella ja luottamus poikaan alkoi olla ihan kohdillaan. Mutta sitten tuli päivä jolloin poika käyttäytyi kovin agressiivisesti, enkä tunnistanut häntä omaksi itsekseen. Kysyin suoraan : Mitä käytät ja minkä verran? Tosi harvoin kannabista, en mitään muuta!!! Tuon hän sai huudettua päin naamaani, vihaisena ja tuskaisena. Mutta samalla tuli itku. "Äiti, mun tilanne on paljon huonompi kun ennen". Sitten puhuttiin ja itkettiin, itkettiin ja puhuttiin. Huudettiin ja raivottiin ja taas itkettiin.

Päivittäin kannabista. Päivittäin Tramal-kipulääkettä. Subutex. Esso. Lsd. Sienet "viihdekäytössä". Syvä hiljaisuus.

Eilen poika lähti katkolle. Itse tahtoi, itse hakeutui. Toivon ja rukoilen, että hänellä löytyisi nyt myös sitä motivaatioita. Kaikki lähtee itsestä. Hänen on tehtävä itse tuo päätös. Mikään mahti maailmassa ei auta, ellei hänellä itsellä löydy tahtoa. Vaikka antaisin hänelle kaiken rakkauteni, kaiken tukeni, kaiken mahdollisen mitä maa päällään kantaa, ei siitä ole apua. Ei siitä ole hyötyä. Olin ihan naiivi kun niin luulin. Luulin että rakkauteni pelastaa hänet. Ei se pelasta. Hän pelastaa itse itsensä. Sitä toivon.

Toivunko koskaan?

Voi mikä vuosi tämä onkaan ollut. Päivä on mennyt täydellisessä alakulossa ja viimeiset pari tuntia olen vain itkenyt ahdistustani ulos. Samat kysymykset pyörii päässäni : Miksi helvetissä aloit käyttämään aineita?? Mikä sinut sai tekemään niin?? Mikä elämässäsi meni pieleen?? Mitä minä tein väärin?? Miksi en huomannut mitään?? Millainen oikeasti olet, tunnenko sinua lainkaan?? Valehteletko edelleen, niin kuin tapanasi on ollut?? Käytätkö muuta kuin kannabista??

Tuntuu että tukahdun tähän suruun ja toisaalta olen täynnä raivoa. Olen raivoissani siitä, että poika pilasi elämäni. Kaikki muuttui kerrasta-  valo elämästäni katosi, enkä löydä sitä enää takaisin. Miksi teit minulle näin? Tässäkö kiitos kaikista näistä vuosista joita olen sinua rakastanut ja hoivannut, pitänyt kuin kukkaa kämmenelläni. Tiedän, että kuulostan ihan naurettavalta. Itsesäälissä kieriskelevä ihminen on ärsyttävä. En tahdo olla tämmöinen, mutta haluan sanoa asian juuri niin kuin se itsestä tuntuu. Ja tältä tämä kaikki tuntuu.
En saa pois silmistäni sitä näkyä, kun kuvittelen poikani imppaamassa jotain sa*tanan butaania. Tai sitä, kun hän syö kärpässieniä. Tai ihan mitä tahansa muuta. Se näky on pahempi kuin pahin painajainen koskaan.

Olen ollut masentunut ja ahdistunut pitkään. Mutta vasta viime viikolla sain puhuttua asiasta lääkärin kanssa. Hän kirjoitti mielialalääke reseptin, jota en ole vielä hakenut. On iso kynnys aloittaa lääkkeen käyttö, mutta kyllä viimeistään tänään olen ymmärtänyt sen, ettei tämä tuska mene itsestään ohi. On pakko myöntää, että tarvitsen apua!

Reindeerspotting

Katsoin yöllä YleTeemalta tuon dokumenttileffan Reindeerspotting- pako Joulumaasta. Muistan kun kyseinen huumenuorista kertova elokuva ilmestyi. Esikoiseni oli sen ystävänsä kanssa katsonut ja se puhututti heitä kovin. Mielenkiinnosta katsoin sen silloin itsekin ja järkyttävää ja surullista katsottavaahan se olikin. Käsittelimme aihetta esikoiseni kanssa paljon ja muistan sanoneeni silloin, etten anna poikani ( sisartaan 3 vuotta nuorempi )  sitä vielä nähdä. Ikäraja 18v ja se riitti syyksi kieltää tuo häneltä.
Silloin tuosta dokumenttileffasta puhuttiin tosiaan paljon ja lehdet kirjoittelivat pääosassa olleen pojan kurjasta kohtalosta. Tokihan se kovin kiinnosti myös n. 15-vuotiaita nuoria ja poikanikin oli sen ehtinyt jo kaverinsa luona katsomaan. Kysyin häneltä silloin, millaisia ajatuksia tuo hänessä herätti, mitä hän tykkäsi siitä? Muistan kun poika tokaisi lyhyesti : "Just siistii!" ..........Tokihan hän sitten perui sanansa ja selitti miten hirveetä touhua se oli ja miten jotkuu voikin sortua käyttämään huumeita jne.
Nyt tiedän, että hän varmasti tarkoitti juuri tuota ensin sanomaansa. Loppu oli sitten äidin mieliksi sanottua. :(

Telkku.comin  leffa-arvostelussa Tuomas Riskala sanoo näin :

"Suomalaisten heroiininuorten arki avautuu 64 000 teatterikatsojaa keränneessä kohudokumentissa, jolle lätkäistiin K-18-ikäraja. Se on järjetöntä, sillä Reindeerspotting – Pako joulumaasta on nimenomaan nuorten kielellä tehtyä, kaunistelematona huumevalistusta. Tämä dokumentti pitäisi näyttää kaikille teini-ikäisille"

Minä olen eri mieltä Tuomaksen kanssa. Mielestäni tuo ei toimi huumevalistuksena teini-ikäisille. Voin hyvin kuvitella kuinka esim. 13-16-vuotiaat ajattelevat tuosta juuri niin, että vähänkö siistii, pitävät hieman vanhempia "jolähesaikusia" idoleinaan ja esikuvinaan. Eivät nuoret näe tuossa sitä samaa traagisuutta jota me aikuiset näemme- he näkevät tuossa elämää. Sitä siistiä, kiellettyä elämää. Tällöin vaikutus on juuri päinvastainen kuin huumevalistuksella pitäisi olla.

Minun poikani kohdalla asia ainakin on mennyt juuri näin. Ei tehonnut tuo dokkari, vaan juuri samoihin aikoihin on alkanut poikani tutustuminen erinäisiin huumeisiin- myös subutexiin :(