5.8.2013

Kesä -13

On vierähtänyt pitkä aika viimeisestä päivityksestä. Olen saanut teiltä lukijoilta paljon palautetta ja paljon on toivottu uusia kuulumisia!

Huomasin tuossa keväällä, että kirjoittaminen muuttui vaikeammaksi sen myötä kun poika sai tietää tästä blogista. Ei ollutkaan enää helppoa kertoa omista tunteistaan ja peloistaan...Mutta nyt aion taas niin tehdä :)

Poika muutti omaan asuntoonsa 1.5. Sen jälkeen tilanne tietysti muuttui, koska hän ei enää ollutkaan 24/7 silmieni edessä. Täysi-ikäinen nuori vastaa teoistaan itse. On tullut se kohta jossa hän oikeasti itse valitsee elämänsä suunnan. Pari ensimmäistä viikkoa hän otti ilon irti "vapaudesta" ja pilveä ja alkoholia kului reippaasti. Viikosta saattoi mennä 4-5 päivää päihteissä. Tilanne näytti huolestuttavalta ja tuntui ettei mitkään puheet auta- hän itse tietää miten on hyvä elää!

Mutta tuon parin viikon rellestämisen jälkeen hän yks kaks ilmoitti menevänsä töihin! Olimme koko alkuvuoden puhuneet hänelle työnteon ja opiskelujen tärkeydestä ja siitä, että huonoin kaikista vaihtoehdoista on jättäytyä kaiken ulkopuolelle- syrjäytyä.
En siis parempaa uutista olisi voinut kuulla!! Työpaikka ja yhteyshaussa opiskelupaikka syksyksi. Välimme muuttuivat pitkin kesää yhä lämpimimmiksi ja elämämme on ollut huomattavasti huolettomampaa kuin olisi voinut kuvitella. Hänen työpaikkansa oli aivan lähellä meitä ja siitä syystä hän kävikin koko kesän päivittäin kotona. Oli hyvä tulla kotiin syömään ja pesemään pyykkejä. Meidän välisestä luottamuksesta kertoo myöskin se, että hän antoi minulle asuntonsa avaimen siltä varalta, että jättää oman avaimensa sisäpuolelle tai kadottaa. Pieni asia, mutta kovin tärkeä juttu minulle.

Olemme puhuneet huumeista kesänkin aikana. Hän on vakuuttanut, että kaikki on hyvin....Hän ei käytä mitään muuta kuin kukkaa ja sitäkin vain parisen kertaa viikossa. Ei siis enää päivittäin, niin kuin aiemmin. Voimmeko luottaa tähän? Ehkä emme, mutta mitä muutakaan voi tehdä kuin yrittää ainakin luottaa? Onneksi mitään merkkejä muista aineista ei ole ollut näkyvissä....

Viikon kuluttua alkaa koulu. Uusi koulu kestää 3v. Työt hän lopetti viikko sitten ja viettää nyt siis parin viikon ansaittua kesälomaa. Tänään hän on lähtenyt parin kaverinsa kanssa "reissuun" ja aikoo samalla käydä 1. stoppipaikassa moikkaamassa hoitajia :) Sitä pysäytysjaksoa hän muistelee ihan hyvillä mielin ja selkeesti jäi kaipaamaan paria työntekijää. Toinen paikka, eli varsinainen Stoppari-jakso on katkeria muistoja tulvillaan. Se oli kuulema hänen elämänsä turhinta aikaa...

Kyselin tänään tyttäreltäni näistä poikani reissukavereista, että tietääkö hän millaisia poikia he ovat...millainen reissu mahtaa olla kyseessä....Hän vastasi, että no tiiäthän sinä. Samanlaisia polttelijoita. Kukkaa, kukkaa, kukkaa! Mistään muusta eivät edes puhu.
Niinpä.
On se loistava kasvi.

7 kommenttia:

  1. Anonyymi5/8/13 21:06

    Moikka :)
    Olen tälläinen 16 vuotias lukiolaistyttö, joka suuntaa tulevaisuudessaan lääkikseen päästäkseni päihdetyöhön, siksi mä sun bloginkin luin. (alusta loppuun) Halusin vaan tulla tsemppaamaan ja kertomaan et on hienoa kuulla teillä menevän jo vähän paremmin! :)

    VastaaPoista
  2. Hei ajattelin, että onko teille kerrottu Krisistä?
    http://www.kris.fi/
    Kaveripiirissäni huumeet ovat aina olleet "arkea". Moni on myös selvinnyt takaisin elämään itsekseen (kuten minä). Mutta muutama on saanut parasta apua juuri Krisistä. Kris ei ole uskonnollinen järjestö, vaikka moni on sitä kautta löytänyt Jumalan.

    Muutaman tiedän, jotka ovat saaneet sieltä apua ja entisistä huumeiden käyttäjistä ja linnakundeista on tullut onnellisia perheen isiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuosta en ole kuullut koskaan. Mutta tuskin poikaa tuollaiseen saisi mukaan, eihän hänen mielestään mitään ongelmaa edes ole :(

      Poista
  3. On se loistava kasvi täytyy myöntää kyllä, yksi vanhimmista lääkekasveista mitä on ja käytetty ainakin 5000 vuotta.
    Mutta ei siitä huumeeksi ole muuta kuin vanhojen 60-70 -luvun amerikkalaisten propaganda ja aivopesu mainoksissa mitkä tosin myös suomi on kopioinut ja sama järjettömyys jatkuu vielä tänäänkin mutta onneksi ihmiset heräävät ja laillistaminen on enää vuosien kysymys.

    Terveisin 39 vuotias 2 kahden lapsen isä ja kannabiksen päivittäinen lääkekäyttäjä jo 5 vuoden ajalta ilman minkäänlaisia ongelmia ja kyllä olen työelämässä ollut jo 18 vuotta tällä hetkellä yrityksessä ylempi toimihenkilö. Suosittelen muuten sulle kuten kaikelle kansalle katsomaan tämän dokumentin siitä käsittämättömästä potentiaalista mikä tällä kasvilla on sairauksien/oireiden hoidossa.

    Autenttinen totuus kannabiksen kieltolain historiasta, vanha mutta palkittu doku
    http://yle.fi/aihe/docventures/hamppu

    Dr. Sanjay Gupta - 'WEED' Documentary
    http://www.youtube.com/watch?v=tShnVEmdS2o

    Hyvää syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hyvää syksyä sinullekin.
      Niin se menee. Toisille päihteet muodostuvat ongelmaksi, toisille ei.

      Poista
  4. must oot ihana äiti <3 oot tehny kaikkes susta huomaa että rakastat. hyvää jatkoa!

    VastaaPoista