Kotiloma peruttu

Eilen pääsimme vihdoin käymään lääkärissä. Kävimme läpi koko päihdehistorian ja poikani jälleen kerran avoimesti jaksoi vastata lukuisiin kysymyksiin. Minulle tärkeinpään kysymykseen "miksi?", ei ole vastausta. Saanko sitä koskaan? En tiedä.

Lääkäri oli miellyttävä ja hyvin ammattitaitoinen. Hän on pitkään tehnyt töitä nuorten huumeiden käyttäjien parissa ja tiesi mitä sanoa, mistä puhua. Hän kehotti meitä varaamaan ajan A-klinikalta. Nuorten psykiatrinen poliklinikka ei ole oikea paikka tässä kohtaa. He todennäköisesti käännyttäisivät meidät juuri tuonne A-klinikalle....Joten turhaan jäädä odottamaan ja jonottamaan väärään paikkaan. A-klinikallakin on tarjota apua myös masennukseen. Siellä hoidetaan ja otetaan huomioon kokonaistilanne, mikä onkin erittäin tärkeää. Luulen ettei masennus poistu ennen kun huumeiden käyttö loppuu, mutta huumeiden käyttö ei lopu ennen kun masennus poistuu....

Uniongelmiin lääkäri määräsi Ketipinor-lääkettä. Viime yön poika oli nukkunutkin kuin tukki, 12h ilman heräämisiä! Uni on nyt kovin tärkeää ja olen iloinen siitä, että tuohon ongelmaan olemme nyt saaneet apua.

Tänään olivat ohjaajat keskustelleet poikani kanssa tuosta kannabiksen polttelusta kotilomalla. ( Sunnuntainahan jäi siitä minulle kiinni ). Poika oli myöntänyt polttaneensa jokaisella kotilomalla.....Miksi? Koska se ei ole mikään ongelma hänelle. Pojan mielestä n. 5 grammaa kukkaa/päivä on ihan ok, ei syytä huoleen.
Erittäin vilkkaan aineenvaihdunnan vuoksi seulat ovat olleet negatiiviset. Eli vaikka poika polttaa esim. pe-su välillä, niin tiistai-aamuna otetut seulat eivät näytä enää totuutta! Kurjaa!!! Nyt sekin lohtu on mennyttä....En voi ikinä enää saada seuloillakaan varmuutta mistään :(
Mutta jos poikaan on uskominen, niin mitään muita aineita hän ei ole käyttänyt. Vahvemmat aineet hän aikoo kuulema jättää pois, syyksi oli sanonut, että äiti oli niin järkyttynyt noista, ettei hän halua järkyttää minua enempää....
Mutta totuushan on se, että niin kauan kun poika käyttää MITÄÄN aineita / lääkkeitä väärin, olen rikkinäinen.

Viikonlopuksi pojan piti tulla kotiin, mutta eilen minulle soitettiin ja kysyttiin minun mielipidettänikin asiassa. Olin sitä mieltä, että säännöt on säännöt ja poika on tiennyt, että jos mokaa lomilla, ne perutaan. Halusin siis, ettei poikaa päästetä nyt kotiin. Sehän olisi muuten aivan selvä viesti aikuisilta, että terve menoa vaan- mukavaa pilveä! Juu ei. Parempi on pitää poika nyt laitoksessa, on siitä rangaistus mielessä hyötyä tahi ei.

Sortuminen

Kotiloma meneillään. Poika on ollut yli 4 viikkoa ilman mitään aineita, mutta tänään tapahtui se mitä eniten olen pelännyt.
Hänelle on määrätty hoitolaitoksesta kotiintuloajaksi klo 22. Silloin työntekijä soittaa tarkistussoiton, että kaikki on hyvin. Poika tuli kotiin klo 21.30. Hän oli kotimatkalla kaveriltaan tullessaan polttanut "kukkaa". Näin sen hänestä heti. Silmät harhailevat, hänen on vaikea kohdistaa katsettaan. Ensimmäistä kertaa minä HUOMASIN sen hänestä! Niin selvästi tuo näkyi kun osasi katsoa ja epäillä.
Suru. Voimattomuus.Sanattomuus. Pettymys. Nuo tunteet ovat nyt minussa päällimmäisinä tunteina. En jaksa tämän enempää tänään.

Särkynyt saviruukku

Tänään on päivä jolloin vedän henkeä. Minun ei tarvitse tehdä mitään, minun ei tarvitse lähteä minnekkään. Saan olla yksin ja levätä, kerätä voimia, jotta taas jaksan jatkaa.
Jo nuorena tyttönä kuuntelin tätä kappaletta paljon ja se koskettaa minua yhä vaan. Voimia ja uskoa antava kappale, joka sopii tähän hetkeen.... Paloja ei heitetä pois, jokainen pienikin siru on tallessa.

Opiskelujen päättyminen

Niin siinä sitten kävi, että taisteluni opintojen suhteen päättyi ikävästi. Koulu ei olisi poikaa erottanut kokonaan, olisi nähtävästi tullut väliaikainen erottaminen tai opintojen keskeytys, mutta poika itse ilmoitti koululle halunsa erota. "Takaisin en mene ja piste". Hänen haaveensa olisi tehdä tämä tuleva kevät töitä ja hakea toiseen kouluun ensi syksyksi.
Ikävää, että tämä aiemmin hänen unelmiensa ala loppui näin lyhyeen, mutta nyt on vaan laitettava asiat tärkeysjärjestykseen. Ja mikä olisi tärkeämpää kuin saada poika kuiville kaikesta, ei mikään. Jos siinä onnistutaan, niin hänellä on kyllä aikaa opiskella ja hommata ammatti, olkoot ala sitten mikä hyvänsä.

Tämä pysäytysjakso jatkuu nyt vielä ainakin 2 viikkoa, mahdollisesti 4 viikkoa. Tänä aikana yritämme saada pojalle katkopaikan. Täytyy vaan toivoa, että se järjestyisi nopeasti!

Omaa pahaa oloani sain onneksi purettua rakkaalle ihmiselle, sain itkeä, sain sanottua ääneen kaiken mikä sisälläni velloo. Vielä viikonloppuna olin varma, etten pysty kenellekkään puhumaan näistä lopullisista totuuksista, en halua, enkä jaksa....Mutta onneksi sain puhuttua. Kyllä se huomattavasti taakkaani kevensi. En tahdo vaipua masennukseen, silloin minusta ei olisi mitään apua kenellekkään.

Viikonloppuloma sujui taas hyvin. Pojallani kävi paljon ystäviä kylässä ja hän liikkui muutaman tunnin kaupungillakin moikkailemassa tuttujaan. Kannabista oli kuulema tarjottu, mutta hän oli kieltäytynyt. Jos näin on, niin hienoa! Seulat on otettu tiistaina ja huomenna kuulen ovatko ne puhtaat.
Viime viikolla poika on antanut 1. puhtaat seulat! Nyt on kannabis kadonnut elimistöstä. Pitkään siihen menikin.

Lopullinen totuus

Perjantaina ennen kotilomaa pidimme välipalaverin, jossa läsnä kaksi poikani ohjaajaa, sosiaalityöntekijä ja minä. Tunnelma oli suht kepeä aluun, juttelimme niitä näitä ja kuulin kuinka hyvin pojallani on jakso mennyt. Hän on hyvä käytöksinen, kohtelias, avoin puhumaan asioistaan. Hymyilin mielessäni ja ajattelin, että niin, juuri tuollainen ihanuus hän on!
Mutta sitten alkoi varsinainen palaveri ja ohjaaja kertoi heti alkuun, että nyt saattaa tulla jotain uutta tietoa, josta äitikään ei vielä aiemmin ole ollut tietoinen...Poika on kertonut historiaansa n. 3-4 viime vuoden ajalta avoimesti ja rehellisesti. Halunnut tuoda nyt kaikki esiin, ettei sisälleen jää enää ainoatakaan salaisuutta. Ja minä kuuntelin. Puhe jatkui ja jatkui ja jatkui. Hyvin pian minulle tuli tunne, että nuorten papereiden on täytynyt sekoittua. Tuo kaikki mitä kuulen, ei voi lukea MINUN lapseni papereissa!!
Esiin tuli kaikkea mahdollista kannabiksen lisäksi. Joukossa paljon yksittäisiä kokeiluja, mutta myöskin säännöllisesti mukana kulkevia aineita. En halua niitä tässä eritellä, mutta kyseessä on siis selvä sekakäyttö. Kaikkea mahdollista millä päätään vaan voi sekoittaa. ( Suonensisäisiä aineita ei tosin koskaan eikä kertaakaan ). Kaikki sumeni ympäriltäni. Kuulin itkeväni ääneen ja tunsin kuinka joku taputti minua olalle, kertoi ymmärtävänsä tuskani täysin. Ehkä se oli sosiaalityöntekijä, ehkä ohjaaja. Elin kuin painajaisunta, joka ei vieläkään ole päättynyt.

Olen ahdistunut, rintaani painaa suuri möykky, hengittäminen on välillä vaikeaa. Itken ahdistustani pois, mutta se ei katoa minusta mihinkään. Aivan kuin raskas musta viitta olisi pudonnut päälleni, en pääse sen alta pois ja sen sisällä on vaikea hengittää. Valot ovat sammuneet, on vain pimeys- pimeys ja pelko.

Miten tämä kaikki on mahdollista? Sitä kysyn ja kysyn itseltäni uudestaan ja uudestaan. Miten voi olla mahdollista, ettei äiti huomaa mistään mitään? Kuinka olen voinut olla niin sokea, ettei mikään soittanut minulle hälytyskelloja?
Minun poikani. Kuinka paha hänellä onkaan olla, vaikkei hän sitä edelleenkään myönnä. Syyksi tälle kaikelle hän on sanonut vain sen, että "normaali elämä" ei tuntunut tarpeeksi jännittävältä. Hän rakastaa vaaroja ja ihannoi "pikku rikollista" elämää!
Minun poikani. Tuo poika joka on aina noudattanut sääntöjä, käynyt koulunsa hyvin, tullut kotiin sovittuun aikaan, osallistunut arjen viettoon vanhempiensa kanssa- kokkaillut kotona hyviä ruokia, siivoillut, auttanut askareissa.
Minun poikani. Tuo poika joka on aina ollut niin suosittu kaveriporukoissa. Hänestä on aina pidetty, hänellä on aina ollut paljon kavereita.
Minun poikani. Tuo poika joka on joka ilta/yö istunut sänkyni laidalla ja kertonut päivänsä tapahtumista.
Minun poikani. Hän on aineiden sekakäyttäjä.

Huolestuttavia suunnitelmia

Oma väsymykseni vaan jatkuu. Elämä on nyt niin pitkään ollut pelkkää huolta, pelkoa ja surua. On ollut palaveria, terapiaa, puhelinneuvotteluita, tapaamisia, keskusteluita- ihan kaikki elo pyörii lasten huolissa ja murheissa.
Mutta nyt tuli selvästi sellainen hetki, että oli aikaa pysähtyä. Istahtaa aloilleen ja huokasta. Poikani eteen olen nyt tehnyt kaiken mitä tällä hetkellä pystyn tekemään. Nyt en voi kuin odottaa mitä seuraavaksi tapahtuu...Juuri tuosta syystä varmasti väsähdin. Kaikki on tapahtunut hirveällä tempolla, valtavan suuria asioita kerralla käsiteltäväksi.

Tänään poikani omahoitaja soitti pitkän puhelun. Juttelimme pojan masennuksesta ja siitä, miten tärkeää hänet olisi saada pikaisesti nuorisopsykiatrian asiakkaaksi. Mutta sinne pääsee ainoastaan lääkärin lähetteellä ja tuo 1. lääkäriaika on siis 29.1. Sinne saakka emme voi muuta kuin odotella. Tällä hetkellä ei ole aivan selvää kuinka kauan poikani stoppijakso kestää. Alustavasti olimme puhuneet, että hän kotiutuisi 25.1, mutta se ei olekkaan varmaa. Saattaa olla, että hoito jatkuu vielä parilla viikolla pidempään.

Ongelmia on. Yksi suuri huoli on se, ettei pojalleni itselle ole edelleenkään herännyt sisäisiä tarpeita lopettaa kannabista kokonaan. Hänen motiivinsa lopettamiseen ovat ulkoisia- äidin paha mieli, hoitohenkilökunnan kannustus, muiden aikuisten puheet....Mutta ei ainottakaan syytä, joka lähtisi hänestä itsestään! Ei vaikka hän on nyt läpikäynyt vierotusoireet ja tuo yksi öinen harha hänet säikäytti. Pelkään sitä, ettei tuollaiset ulkoiset motiivit pidä häntä raittiina. Se halu lopettamiseen pitäisi syntyä hänestä itsestään.
Toinen huoli on opinnot. Taistelin koulupalaverissa hänelle jatkomahdollisuuden opintoihin, mutta poika on nyt itse ilmoittanut, ettei aio tuota alaa jatkaa! "Mua ette sinne takas saa vaikka mitä tekisitte".
Hänellä on kuitenkin jonkinlainen visio tulevaisuudesta : Ensin työkkärin kautta muutamaksi kuukaudeksi töihin ( n.700€/kk ) ja sitten muutto Helsinkiin ja syksyllä hän aloittaisi ammattikoulun Helsingissä. Hänestä tulee pintakäsittelijä! Mikä taitaa olla sama kuin maalari....Koskaan ei poika ole ollut kiinnostunut maalaushommista, ainoastaan graffiteja on paperille väsännyt. En sitten tiedä mistä tuo idea on syntynyt. Mutta "suuri" maailma houkuttaa. Oma kotikaupunki on liian pieni, eikä hän tahdo tänne jäädä.
Yksi syy on se, että täällä hän ei kuulema pääse irti huumeista. Vanhat kaverit ja porukat joissa hän liikkuu, polttaa järjestään kannabista. Olemme koittaneet selittää pojalle, että se lopettaminen vaatii vain sen, että haluaa / osaa kieltäytyä, olla ottamatta vastaan mitään huumeita. Ja se, että Helsingissä tuskin pääsee pakoon ainottakaan huumetta, siellä jos missä niitä ihan varmasti saa ja tarjotaan! Mutta ei hän tuollaista kuuntele. Ajattelee niin, että koska haalii itselleen uudet kaverit Hesasta, niin pystyy sitten olemaan erossa huumeista.....

Olen edelleen kovin huolissani. Ainoa lohtu itselleni on se, että toivon kovasti tulevan terapian / mahdollisen mielialalääkkeen parantavan tilanteen. Luotan siihen, että kunhan tuo masennus hänestä poistuu, niin tilanne on varmasti aivan toinen. Hän saa ilon ja hyvän mielen takaisin elämäänsä- ilman päihteitä.

Uupumus

Tämä päivä on mennyt pojan asioita hoidellessa. Kyllä on vaikeaa saada lääkäriaikaa nopealla aikataululla! Monen soittokierroksen jälkeen sain puhuttua "kiireellisen" ajan 29.1. Parisen viikkoa on nyt odotettava. Mutta jos masennus on ollut päällä jo pidemmän aikaa, niin tuskin homma pariin viikkoon nyt kaatuu? Oma mieli on vaan sellainen, että tahtoisi kaiken tapahtuvan nyt ja heti! Odottaminen on aina yhtä tuskaa....

Kovin oli mukava ja rento viikonloppu. Kotielämä tuntui "oikealta" kun kaikki olivat läsnä. <3

Nyt kun poika on saatettu junaan, olo on alakuloinen ja uupunut. Tekisi mieli hautautua peiton alle, unohtaa hetkeksi kaikki. En tiedä miksi juuri nyt tunnen näin kovaa väsymystä. Mielenihän pitäisi piristyä, koska tilanne on tällä hetkellä hyvä- poika on ollut kohta 3 viikkoa ilman huumetta, vierotusoireita ei ole ollut enää muutamaan päivään ja kotiloma sujui ilman repsahduksia. Parempaa en voisi edes toivoa!

Välipalaveri ja 1. kotiloma

Vihdoinkin 1. kotiloma. Oli hieno hetki tavata poika pitkästä aikaa! Henkilökunnan mukaan tämä oli ensimmäinen aamu kun poika oli herännyt hymy kasvoillaan, iloisena ja rentona. Tieto kotiin pääsystä oli hänelle mahtava juttu!

Pidimme pitkähkön palaverin ennen kotiin lähtöä. Sain kuulla, että pojalle on tehty masennus- / alakuloisuustestit. Pisteet olivat korkeat, joten selvä masennus on näkyvissä. Alakuloisuustestistä puuttui vain yksi piste ja sen jälkeen hänet olisi luokiteltu "itsemurha- alttiiksi". Surullinen uutinen. Vaikka olenkin tiennyt, että masennusta täytyy olla taustalla, tuon kuuleminen järkytti minua. Poikani voi huonosti. Mikään ei tunnu miltään, elämä ei tunnu hyvältä eikä tuo iloa. Jälleen sama kysymys nousee pintaan. Missä on menty pieleen? Miksi lapseni on masentunut? Tuohon kysymykseen hän ei ole osannut vastata, eikä mitään syytä ole tullut keskusteluissa esiin.

Nyt on hieman epäselvää se, onko poika ollut masentunut jo ennen kannabiksen käytön aloittamista, vai onko päivittäinen polttelu aiheuttanut masennuksen. Molemmat vaihtoehdot ovat mahdollisia. Mutta se on selvää, että kannabista on käytetty itselääkintänä. Sen poikakin myöntää. Kun mikään ei ole tuntunut miltään, niin kannabis on tuonut hetkittäistä hyvää elämään.

Vierotusoireita on ollut ihan tähän päivään saakka. Lihaskramppeja, hikoilua, ärtymystä. Joskus on ollut niin vaikeita hetkiä, että poika on takonut nyrkeillään huoneensa ikkunaa, raivonnut ja huutanut, vaatinut päästä ulos ja heti! Mutta hoitajien ammattitaidolla poika on saatu rauhoittumaan ja tilanne on kestänyt kaiken kaikkiaan alle puoli tuntia.
Lisäksi on yksi pelottava harha. Poika oli yksin huoneessaan, käymässä nukkumaan. Yhtäkkiä hänen päänsä sisältä alkoi kuulua tytön ääni, joka hoki nimeään "Siru". Ääni oli voimistunut ja voimistunut ja pojasta oli tuntunut että hänen päänsä halkeaa tuosta voimakkaasta huudosta. Sitten hän oli tuntenut kuinka joku tarraa hänen nilkkoihinsa ja yrittää kiskoa hänet sängystä lattialle. Poika oli taistellut vastaan, pitänyt patjasta kaksin käsin kiinni ja rimpuillut tuota kiskojaa vastaan....Vasta kun huoneeseen oli sytytetty valot ja poika näki ettei siellä ole ketään "pahaa", hän oli rauhoittunut. Erittäin pelottava tilanne, jonka syytä en tarkkaan tiedä :( Mitä hänessä tapahtui? Mistä moinen harha? Oliko "normaali" vierotusoire, vai jonkinlainen skitsofreninen oire?
Tästä aion jutella lääkärin kanssa mahdollisimman pian.

Pitkä kotimatka sujui leppoisasti ja rennosti. Poika oli puhelias ja kovin iloisen oloinen. Juttua riitti koko kolmen tunnin ajomatkan ajaksi, huomasi että hän on oikeasti kaivannut kotia ja perhettä. Se tuntui hyvältä :)

Kotiloman tärkein sääntö on päihteettömyys. Mitään päihteitä ei saa käyttää.  Jo puolikas olutpullo ja loma keskeytyy saman tien. Lisäksi kotona pitää olla iltaisin viimeistään klo 22. Silloin hoitajat soittavat tarkistussoiton minulle. Poika sanoi, ettei mitään huolta- hän ei aio töppäillä, vaan noudattaa ohjeita tarkasti. Hän tietää, että yksikin hairahdus, niin hoitojakso pitenee, eikä kotiinpääsy ole mahdollinen. Hän ei aio ottaa riskejä tuon suhteen ja hyvä niin. Jotain järkeä sentään hänenkin päässään :)

1. koti-ilta sujui kivasti. Poika kävi siskonsa kanssa elokuvissa katsomassa Juoppohullun päiväkirjan ja muutama kaveri kävi meillä moikkaamassa poikaa. Muuten hän vaan istui saunan lämmössä ja nautiskeli kotona olosta. Kaikki siis niin hyvin kun tässä vaiheessa voi olla :)

Maanantaina loma loppuu ja hänen pitää palata takaisin katkolle. Sitä ennen yritän tavoittaa nuorten psykiatrisen poliklinikan lääkärin ja saada pojalle akuuttiajan heti maanantaille. Nyt olisi tärkeää saada nopeasti hoitosuhde alkamaan kotikaupunkimme lääkärin kanssa!

Vierotusoireet jatkuvat

On mennyt monta päivää, että pojan ja minun puhelinkeskustelut on olleet kovin lyhyitä ja ankeita. Hädin tuskin olen saanut poikaa puhumaan mistään. Hän on ollut vihamielinen, äreä ja hermostunut. Kaikki on kuulema "ihan ok", vaikka olenkin kuullut, että ongelmia on....Mutta hän ei ole halunnut niistä puhua, tai myöntää niitä.
Hoitajien suusta olen kuullut, että pojalla on vierotusoireita- hikoilua, hermostuneisuutta, lieviä lihaskramppeja. Yöt hän on valvonut, uni ei vaan tule.

Huumeseulat on otettu säännöllisesti ja ne ovat edelleenkin positiiviset kannabiksen osalta, vaikka poika on ollut polttamatta nyt 13 päivää. Kannabis varastoituu rasvakudoksiin ja poistuu hyvin hitaasti. Näin ollen vierotusoireitakin on luvassa vielä joksikin aikaa....

Äitinä minulla on ristiriitaiset tunteet. Olen kovin surullinen, ja tuntuu lähes sietämättömältä ajatella sitä kaikkea mitä hän joutuu kokemaan. Tuntuu kovin kurjalle, etten saa olla hänen lähellään, hänen tukenaan. Niin mielelläni ottaisin hänet kainalooni, silittäisin päätä, rauhoittelisin ja lohduttaisin. Eläisin myös tämän vaikean vaiheen hänen kanssaan. Nyt joudun tekemään sen puhelimitse, eikä se mitenkään korvaa tuota tarvetta.
Samalla olen kuitenkin onnellinen siitä, että hän on nyt hoidossa ja saa sieltä apua. Toivon myös, että nämä kokemukset saavat hänet näkemään asioita toisin. Toivon, että hänen omat kokemuksensa, tunteensa ja vierotusoireensa saavat myös sen kannabismyönteisyyden muuttamaan muotoaan. Hänen on tajuttava se, että riippuvuus kannabikseen on kuin riippuvuus alkoholiin. Asian kanssa ei voi leikkiä. Ei voi ajatella, että käytän tästä eteenpäin ainetta vain hallitusti- kerran pari kuussa. Se ei tule toimimaan. Ennen kuin huomaakaan, sama tilanne on edessä ja päivittäiset polttelut ovat alkaneet. On vain yksi tie : Eroon koko aineesta! 

Äsken juttelin iloisemman puhelun pojan kanssa. Hän oli pitkästä aikaa taas avoimempi ja puheliaampi. Kertoi koti-ikävästään ja laskee sormillaan aamuja milloin pääsee kotilomille 1. kertaa. Sormia on jäljellä 4! Sitten hän pääsee kolmen päivän lomalle! :) Voi miten paljon me kaikki tuota viikonloppua jo odotammekin!!
Poika kertoi myös alkaneensa lukea. Lapsena hän oli kova lukemaan ja hänelle luettiin paljon. Sitten murrosiän tultua kirjat eivät enää kiinnostaneet yhtään. Aku-Ankat on varmaan ainoa asia mitä hän on lukenut viimeisen neljän vuoden aikana. Mutta nyt on ollut aikaa....Pitkiä valvottuja öitä lukitussa huoneessa.....

Puhelumme myös päättyi kivoissa merkeissä. Poikani sanoi : " Tule sitten perjantaina hyvissä ajoin mua hakemaan. Ennen kun lähdemme kotiin, saat hoito-ohjeet miten mun kanssa toimitaan viikonloppuna" :)

"Ole itsellesi armollinen"

Itsesyytökset ovat osa joka päiväistä elämääni. Mitä olisin voinut tehdä toisin? Miksi en huomannut mitään? Missä kohden jokin meni pieleen? Miksi poika teki valintansa ja suostui sen ensimmäisen kannabistupakkansa polttamaan?
Tunnen olevani epäonnistunut ja huono äiti. Poika itse sanoo jatkuvasti, ettei syy ole meissä vanhemmissa. Hän sanoo, ettei olisi voinut koskaan parempia vanhempia toivoa ja saada. Rakastaa meitä ylikaiken ja kertoo saaneensa hyvän ja rakkaudellisen kotikasvatuksen. Miksi en pysty ottamaan noita lapseni sanoja sisääni, uskomaan niitä ja olemaan itselleni armollinen? Hyvä ystäväni sanoi juuri noin : Älä syytä itseäsi, ole itsellesi armollinen.

Luulen kuitenkin, että tämä on tyypillistä meille vanhemmille. Tiedän, ettei itsensä syyttely mitään auta ja järkikin sanoo, ettei asia automaattisesti ole vanhempien syytä. Nuoren elämään ja valintoihin vaikuttavat monet muutkin seikat, mm. hyvin vahvana kaverit. On helppoa sanoa, että nuori on ajautunut vääriin porukoihin, on ehkä ryhmäpaineen alla sortunut kokeilemaan huumeita, mutta silti...Silti sitä miettii miksi? Miksi se ei jäänyt kokeiluun? Mitä sellaista nuoren elämässä on, että hän tarvii päähänsä tuota huumeiden tuomaa mielihyvän tunnetta? Miksi "normaali elämä" ei riittänyt? Tuntuu, että taustalla täytyy olla jokin ongelma- masennus, murhe, huoli- johon helpotusta on haettu. Ja juuri tässä kohtaa on helppo syytellä itseään. Enkö tarjonnut pojan elämään tarpeeksi hyviä asioita? Miksi rakkauteni ei riittänyt?

"Ole itsellesi armollinen". Tuota hoen itselleni usein. Saan tuosta lauseesta voimia jatkaa taas eteenpäin. Päivä kerrallaan elämää.

Väliin mahtuu toki päiviä ja hetkiä, jolloin alakulo ja suru vaihtuvat raivoon, vihaan ja pettymykseen. Hirveää tunteiden vuoristorataa tämä elämä. Välillä tulee olo, että tahtoisi ravistella poikaa ja huutaa hänelle, että mitä helvettiä oikein ajattelet?? Eikö se aina ole ollut selvä asia, ettei huumeisiin kosketa?! Jos olet tuon tien valinnut, niin ok, omapahan on elämäsi! Muuta minne tahdot ja vedä huumeita vaikka lopun elämääsi jos sille tuntuu, en välitä!!

Mutta se ei olisi totta. Minä välitän. Minä rakastan.

Koulupalaveri

Pitkä ja uuvuttava palaveri koululla. Paikalla meidän vanhempien lisäksi olivat rehtori, ryhmänohjaaja, erityisopettaja ja terveydenhoitaja. Kävimme tiivistetysti läpi koko pojan elämän ja historian. Kerroin kuinka "helppo" lapsi ja nuori olet aina ollut. Urheilullinen, sosiaalinen, avoin, rehellinen, kovin kiltti kaikissa toimissasi. Koskaan et ole aiheuttanut suuria huolia meille vanhemmille, emmekä  voineet edes epäillä huumeiden käyttöä.

Esiin tuli tämä uusi Sora-laki ( soveltamattomuuden ratkaisuja ). Kerroin tietäväni ja ymmärtäväni sen täysin. Alan opiskelijoilta ei sallita minkäänlaista huumeiden tai päihteiden käyttöä. Mutta mitä tässä tilanteessa tehdään? Miten tämä vaikuttaa nuoren opiskelujen jatkoon? Luulin koko ajan, että tämä kokoontunut kokoonpano tulee päättämään tuosta asiasta, mutta ei....Kahden tunnin palaverin jälkeen saimme kuulla, että nyt kokoontuu seuraavaksi moniammatillinen työryhmä ja vasta se tulee päättämään pojan jatkosta. Mutta kaikilla meillä on yhteinen tavoite : Saada poika takaisin opintojensa pariin, puhtaana, huumeettomana. Eli sen verran saimme kuulla, että kokonaan häntä ei eroteta, mutta 1-2kk:n väliaikainen erottaminen on mahdollinen.

Kaiken kaikkiaan palaveri oli onnistunut ja olin helpottunut. Jopa aiemmin erittäin tiukaksi osottautunut rehtori oli ymmärtäväinen ja inhimillinen. Sanoi, että ajatellaan nyt niin, että poika on hieman poikennut polultaan, mutta palaa oikealle raiteelle meidän kaikkien kannustuksen ja tuen voimin. Näinhän se on. Poika tarvitsee nyt ennen kaikkea rakkautta ja tukea.

Palaverin jälkeen soitin heti pojalleni. Oma oloni oli kepeä ja luottavainen. Mutta poika olikin erittäin kärttyinen, ärtynyt ja pahantuulinen. Hirveät tupakan tuskat ja nähtävästi kannabiksen vierotusoireet päällä. Hän sanoi heti, että ihan sama mitä koululla päätitte, hän EI aio sinne palata! Ei vähempää voisi se ala kiinnostaa....Koitin muistuttaa, että tuohan on juuri se ala mihin hän ensisijaisesti halusi- kahtena vuotena peräkkäin. Ja opinnot ovat sujuneet hyvin, eikä tyhjän päälle missään tapauksessa voi jäädä. Mutta hän oli ehdoton. Kouluun ei mene ja piste! Huoh.

Voi miten vaikeaa oli hillitä itseään. Teki mieli huutaa ja raivota, ravistella poikaa ja sanoa miten hirveän tyhmää tuollainen puhe on! Mutta pidin mielessäni sen, että pojalla on nyt vaikeaa. Hän ei ole oma itsensä, vaan hän on tällä hetkellä taistelija ja kipuilee monen asian kanssa. Pystyin nielemään kiukkuni. Sanoin, että ehdimme asiasta vielä puhua, annetaan sen nyt olla ja hautua rauhassa.

Routa porsaan kotiin ajaa

Seuraavana päivänä kuulen, että poika on ollut yöllä Facebookissa ja jättänyt siskolleen viestin :  "Kerro äitille ja iskälle että kaikki on ok."
Tuo viesti helpottaa oloani. Mietin kuinka kiltti hän luonteeltaan on. Tässäkin tilanteessa hän ajatteli meitä vanhempia, halusi viestittää meille, ettemme liikaa hätääntyisi.

Päivä menee vähän sumussa. Edelleen pohdin missä olet, mitä olet suunnitellut, miten aiot pärjätä. Vai oletko suunnitellut mitään? Ehkä tuo karkaaminen oli vain nopea päähän pisto, eikä sisältänyt minkäänlaisia jatkosuunnitelmia.

Illalla saan hoitolaitoksesta puhelun : Olet palannut takaisin! Nälkäisenä, vaatteet märkinä, viluisena, väsyneenä. Pakomatkan aikana olit saanut pari tupakkaa, et onneksi muuta. Kannabista olitte etsineet, vaan ilman rahaa sitä on onneksi vaikea löytää. Olen huojentunut. Olen iloinen. Olen jopa hämmästynyt siitä, että tuo karkumatka/-aika jäi noin lyhyeksi. Olin mielessäni varautunut useisiin päiviin, jopa viikkoihin....

Opinnot huolenaiheena

Kun olet jälleen turvassa, minulla on voimavaroja selvitellä tulevaisuuttasi, opintojasi. Olin yhteydessä koulusi terveydenhoitajaan ja kerroin hänelle tämän hetkisen tilanteen. Sen tilanteen, että olet poissa vähintään 4-6 viikkoa. Sain ohjeen soittaa koulusi ryhmänohjaajalle ja kysellä häneltä miten tämmöisessä tilanteessa toimitaan. Pelkona on, että sinut erotetaan koulusta. Vuoden -12 alusta astui voimaan uusi Sora-laki, johon koulun rehtori vetoaa. ( http://www.winnova.fi/sivu.aspx?taso=3&id=281 )
Huomenna kokoonnumme koululla, me vanhemmat, rehtori, ryhmänohjaaja, erityisopettaja ja terveydenhoitaja ja tämä kokoonpano tulee päättämään jatkostasi.

Olen sitä mieltä, että pojan kuuluisi saada jatkaa koulua. On ensiarvoisen tärkeää, että palatessaan kotiin, hänellä on arjessaan rytmi, paikka johon kuulua ja mennä. Pahin mahdollinen tilannehan olisi se, että poika palaa kotiin ja aloittaa notkumisen päivästä toiseen ilman opiskeluja, ilman työtä.
Aion puhua tuon asian puolesta. Aion ehdottaa sitä, että poika sitoutuisi viikottaisiin huumeseuloihin ja näin pystyisi todistamaan puhtautensa ja soveltuvuutensa kyseiselle alalle.

Karkuri

Tämä vuosi 2013 ei siis alkanut hyvin. 12 minuuttia ehti vuotta kulua, kun sain tuon ilmoituksen että poika on ottanut hatkat! Olin niiiiin vihainen. En tiedä kenelle eniten- laitoksen yövalvojalle vaiko pojalleni. Soitin laitokseen heti. Kuulin, että pojat oli laskettu pihalle katsomaan uuden vuoden raketteja ja siitä olivat sitten ottaneet jalat alleen ja lähteneet karkuun!
Ensimmäinen kysymys mielessäni oli MIKSI heidät laskettiin uutena vuotena ulos?! Eikö juuri tuon juhlan vuoksi ollut tarkoitus, että nuoret ovat sisällä turvassa, pois houkutuksista. Hoitajan puolustus asialle oli se, ettei ketään voida pitää pallo jalassa. Juu ei voida ei. Silti koin, että tilanteessa meneteltiin huonosti ja hoitsu on vaan tahtonut olla "kiva kaveri", joka päästää nuoret ulos.

Yö meni valvoessa. Olin niin täynnä hätää ja huolta. Poika tuntemattomassa kaupungissa ilman rahaa, ilman kännykkää, ilman mitään. Seuranaan vieras huumeista riippuvainen poika, jonka historiasta en voi tietää mitään! Mielessä pyöri kaikki maailman pelot. Tiesin, että pojilla on vierotusoireita ja tahtovat tupakkaa ja huumeita. Pelkäsin, että vetävät ihan mitä vaan käsiinsä saavat. Kulkevat kadulla, nukkuvat kadulla.....Tekevätkö ryöstöjä saadakseen rahaa, vai kuinka aikoovat aineet rahoittaa?!
Pahin mahdollinen tilanne äidille. Ei mitään keinoa saada yhteyttä poikaan. Ei voi kun odottaa....Poliiseille tietysti tehtiin haku, mutta tuskin heillä on aikaa tai mahdollisuuksia etsiä ketään. Sattumalta jäävät kiinni jos ovat jäädäkseen. Sydän itkee verta. Tulee tunne, että menetän poikani.

Pysäytys. Stoppi.

Eilen jätin sinut laitoshoitoon. Paikka on alaikäisille tarkoitettu arviointi-/ pysäytyspaikka. Yhteinen tekijä kaikilla on huumeiden käyttö ja/tai lääkkeiden väärinkäyttö.
Ajatukseni on koko ajan luonasi. Miten pärjäät? Miten olet nukkunut yösi? Onko sinulla ikävä kotiin? Pää täynnä ajatuksia ja kysymyksiä.
En tiedä haluatko että soitan jo tänään, vai pidätkö sitä nolona. Päätän olla soittamatta. Soitan vasta huomenna. Olet onneksi turvassa. Pois maailman pahuuksista. Sillä lohdutan itseäni. Puhdistut, kaikki paska elimistöstäsi poistuu.
Saat tilaisuuden aloittaa alusta. Aloittaa nuoruuden puhtaana, puhtaalta pöydältä. Toivon, että haluat sitä. Toivon, että jaksat taistella.

Rukoilen paljon. Rukoilen, että Jumala antaisi sinulle voimia ja auttaisi sinua. Olet minulle niin rakas. Minulla on ikävä!

Totuus paljastuu

Matkalaukku kädessäsi seisot edessäni. Näytät niin pienelle, niin hauraalle. Kyyneleet valuvat silmistäni kun halaamme. Rutistan sinut itseäni vasten, mutten saa sanaakaan suustani. Katsomme toisiamme hetken ja uskon siihen, että luet silmistäni viestin : Rakastan sinua.
Käännän selkäni ja astelen itkien pois. Kuulen kuinka ovi perässäsi lukitaan, enää en pääse luoksesi., Istun autossani pitkään. Itken ääneen. Taivas itkee kanssani, suuret vesipisarat hakkaavat tuulilasiin. Sydän palasina, sielu sirpaleina käynnistän autoni. Ajan pois.

Kannabishelvetti. Kannabisriippuvuus. Se on poikani kohtalo. Armoton taistelu on alkanut. Tahdon poikani takaisin, Tahdon hänet pois maailmasta jossa huumeet kukoistavat ja ovat arkipäivää.

Syyskuu 2012. Myöhäinen ilta. Puhelu tuntemattomasta numerosta. Poliisi soittaa ja ilmoittaa heti, että ei tarvitse säikähtää, kaikki ihan hyvin, mutta poikasi olisi täällä laitoksella ja olisi hyvä jos pääsisit hakemaan hänet kotiin. Miksi? Nooh, häntä epäillään varkaudesta ja huumausainerikoksesta.
Maa pettää jalkojeni alta. En usko korviani, vaan kysyn uudestaan ja uudestaan samaa asiaa....Siis mistä rikoksesta olikaan kyse? Huumausainerikos.

Tuosta kaikki lähti purkautumaan. Tuosta alkoi yksi elämäni raskaimmista taisteluista.

Pala palalta asia valkeni meille vanhemmille. Ensin kuulimme, että poika oli satunnaisesti poltellut kannabista kesällä ja nyt alku syksystä. Mitään muuta ei tullut esiin. Kuulusteluissa poika vannoi ja vakuutti, että ekat kokeilut on kesä-heinäkuulta. Puhuimme paljon. Itkimme yhdessä ja koitimme saada selville miksi? Miksi meidän urheilullinen, kiltti, tunnollinen, elämän haluinen, sosiaalinen poikamme sortui edes kokeilemaan huumetta? Saimme aina vaan vastauksen : En tiedä. Ja saimme kuulla kuinka turvallinen ja "vaaraton" aine kannabis on verrattuna tupakkaan ja alkoholiin. Ja kuinka yleistä sen käyttö on. Lähes kaikki kaveritkin polttaa pilveä....'

Enempää emme olisi voineet asiasta puhua kuin mitä puhuimme. Päätimme yhdessä, että käytämme poikaa satunnaisissa seuloissa varmistaaksemme, ettei käyttöä enää ole. Poika itse oli hyvin suostuvainen tuohon ja vannoi ja vakuutti, ettei hän enää polta. Kokeilut saa jäädä ja nyt hän luopuu niistä täysin. Pikku hiljaa luottamus alkoi palata.

Ensimmäinen seula oli negatiivinen. Luottamus lisääntyi ja kerroimme pojalle kuinka tyytyväisiä ja onnellisia olemme, että hän "tuli järkiinsä".

Toinen seula oli myöskin negatiivinen. Aikaa oli kulunut n. 2kk tuosta poliiseille kiinni jäämisestä. Oloni alkoi olla taas valoisa ja luottavainen. Tiesin, että sortumisia voi tulla ja puhuin niistä poikani kanssa. Sovimme 100%:sta luottamuksesta. Jos hän sortuu, niin ei enää yritä edes valehdella, vaan myöntää suoraan asian. Emme suutu, emme huuda, emme riitele. Tuemme ja kannustamme ja rakastamme häntä tilanteessa kuin tilanteessa. Sopimus tuntui hyvältä. Poika oli puhelias ja avoin. Kertoi iloistaan, kertoi suruistaan, jakoi elämänsä kanssani. Niin hyvältä tuntui ne illat kun hän tuli ulkoa kotiin, istahti sänkyni laidalle ja kertoi mitä oli puuhastellut ja kenen kanssa. Koskaan hän ei tullut kovin myöhään, aina viimeistään sovittuna aikana. Elämä sujui kepeästi, olin ylpeä pojastani.

Tuli kolmannen seulan aika. Tulokset tulivat ja nekin olivat negatiiviset. Mutta pissanäytteestä kävi ilmi, että kreatiiniarvo oli hälyttävän alhainen. Tuo arvo viitaa siihen, että virtsaa on laimennettu vedellä, tai juomalla runsaasti vettä ennen näytteen antoa.
Kerroin tuloksista pojalleni näin : Tulokset tulivat ja ne olivat positiiviset. Miksi? Poika meni sanattomaksi ja sanoi hiljaisella äänellä : Ei pitänyt kyllä olla........Kuulin heti, että hän on huijannut. Olin mielessäni vihainen siitä, että hän on sortunut satunnaiseen käyttöön, muttei ole siitä kertonut mitään, vaikka niin sovimme. Niin luotin. Sillä hetkellä en halunnut keskustella poikani kanssa mitään. Tarvitsin hieman etäisyyttä ja aikaa.

Meni kaksi päivää. Sen jälkeen istutin pojan autoon ja lähdimme kahdestaan ajelulle. Auto on hyvä paikka puhua. Ei ole ylimääräisiä korvia, eikä kukaan häiritse eikä keskeytä meitä. Ajoin auton parkkiin ja sanoin, että no annappa tulla sitten koko totuus. Ja sen todellakin sitten kuulin. Hänen satunnaiset kokeilunsa olivatkin jo lähes 2 vuotta kestäneitä päivittäisiä käyttöjä. Joka päivä, vähintään kerran hän on polttanut kukkaa, joskus jopa parikin kertaa päivässä. Lisäksi hän oli kesällä koittanut Subutexia, ekstaasia ja "jotain lääkkeitä".